ELÄMÄSTÄ TARINOITA,
TARINOISTA KIRJA


Mirjam Lohen haastattelu Kotiliedessä nro 22/21.11.2006:
"Tarinat talteen
Helsinkiläinen ekonomi Mirjam Lohi, 45, aloitti elämäntarinoitten kirjoittamisen satavuotiaan kummisetänsä kertomien tarinoiden puhtaaksi kirjoittamisella. Jutunkertojan turpeenpuskemi- sia, nelisellä ajamisia ja miinaan porauttamisia kirjatessaan hän tajusi, että muutama tarina ei  riitä, vaan tarvitaan kirja.
Miten kirjoitat ihmisen tarinan?
Haastattelen häntä useita kertoja. Nauhoitan haastattelut ja kirjoitan tarinan niiden perusteella. Voin myös haastatella henkilön läheisiä tai he voivat itse kirjoittaa tarinoita, jotka muokkaan painokuntoon. Kirjaan voi laittaa myös esimerkiksi kuvia ja sukupuita.
Mitä eroa on elämäntarinalla ja elämäkerralla?
Elämäkertaan kaivetaan yleensä luurangotkin kaapista. Mitä enemmän siinä on vaiettuja asioita, sen kiinnostavampi se on. Kirjoittamissani elämäntarinoissa kertoja saa muistella asioita kuten haluaa, ikäviä asioita ei tarvitse käydä läpi. Minulle on tärkeää, että elämäntarinoissa tulee esiin kertojan ääni eikä oma tulkintani.
Mitä sedän elämäntarinan kirjoittaminen merkitsi sinulle?
Olin tuolloin kotona pienten lasten kanssa. Tuntui, kuin kasvattaisin lapseni tyhjiössä, koska sukuni historia isästä taaksepäin oli minulle iso musta möykky. Setäni muisti tarkasti isovanhempani, joten heidänkin tarinansa sai mielessäni värit. Suvustani paljastui myös paljon asioita, joita en ollut tiennyt.
Miten suku otti vastaan sedästä kertovan kirjan?
Painatin kirjoja 30 kappaletta ja jaoin niitä lähisuvulle. Määrä ei riittänyt mihinkään, vaan piti ottaa lisäpainoksia. Olen kotoisin Itä-Suomesta, ja sukuni on hajallaan pitkin maata. Kirjan ansiosta tutustuin paremmin serkkuihini, joiden kanssa emme aikaisemmin pitäneet yhteyttä.
Miksi aloit kirjoittaa työksesi?
Kävin useita kirjoittamiskursseja ja innostuin kirjoittamisesta valtavasti. Edellinen työni muotimaailmassa alkoi myös tuntua merkityksettömältä ja jopa ihmisille haitalliselta. Halusin tehdä työkseni jotain tärkeämpää.
Mitä merkitystä tavallisten ihmisten tarinoilla on?
Elämäntarinan kirjoittamisella on iso merkitys sille, josta se tehdään. Muistelu ja tarinoiden kertominen pitävät ikäihmisen mielen virkeänä ja hänen elämänkulkunsa kiteytyy. Kirjaksi kirjoitettu elämäntarina tekee historian ihan eri tavalla näkyväksi myös jälkipolville. Maailma muuttuu, ilman että edes huomaamme sitä."

x x x

Kirjoittamiseni taustaa:
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas 2008 romaanilla Nuttu (Teos)
Kertomukset kirjaksi - luovan kirjoittamisen jatkokurssi,
Helsingin yliopisto, koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia 2005-2006
Stipendiaattikurssi, Nuoren Voiman Liitto 2006
Luovan kirjoittamisen perus- ja jatkokurssi, Oriveden opisto 2003 ja 2004
Elämänkaari- ja elämänkertakurssi, Vivamo-opisto 2003


Etusivu
Tietoa yrityksestä ja linkkejä
Kirjoja
     


Kuva: Heini Lehväslaiho
           
           Oma tarina,  Mirjam Lohi,  GSM 050 5243423